Vasemmisto-opiskelijoiden pääsihteeriksi 2015-2017 Tiina Parkkinen

TIEDOTE 19.11.2014
VAPAA JULKAISTAVAKSI

Vasemmisto-opiskelijoiden pääsihteeriksi 2015-2017 Tiina Parkkinen

Vasemmisto-opiskelijoiden VASOP ry hallitus valitsi Parkkisen 1.1.2015 alkavalle pääsihteerikaudelle. Hän on toiminut ylioppilaskuntapolitiikassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa sekä kuluvana vuonna VASOPin puheenjohtajana ja rauhanjärjestö Sadankomitean rypäleasekampanjasta vastaavana koordinaattorina. 26-vuotias Parkkinen opiskelee Helsingin yliopistossa uskontotiedettä.

– Vasemmisto-opiskelijat on noussut lähivuosina merkittäväksi tekijäksi niin vasemmistolaisessa liikkeessä kuin opiskelijapoliittisella kentälläkin. Haluan olla mukana tukemassa paikallisjärjestöjä ja kehittämässä järjestöä kohti vielä suurempaa vaikuttavuutta, toteaa Parkkinen. Ensi kevään eduskuntavaalit määrittelevät opiskelijan aseman pitkälle tulevaisuuteen, ja VASOPin tulee olla aktiivisesti mukana tuomassa vasemmistolaisia vaihtoehtoja keskusteluun, Parkkinen jatkaa.

-Vajaat pari vuotta Vasemmisto-opiskelijoiden pääsihteerinä ovat olleet hienoa aikaa. On ollut upeaa olla osaltani mukana VASOPin nousussa ylioppilaskuntien suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi, ja seurata uuden opiskelijasukupolven kasvua politiikkaan. Tämän liittokokouskauden jälkeen on kuitenkin aika siirtyä syrjään opiskelijapolitiikasta ja keskittyä tuottamaan lisäarvoa yliopistolle valmistumisen muodossa, toteaa väistyvä pääsihteeri Nuortimo.

Nuortimo lopettaa työt pääsihteerinä 31.12.2014. Parkkisen kausi alkaa 1.1.2015 ja päättyy 31.3.2017.

Lisätietoja:

Jussi Nuortimo
Pääsihteeri
0505247562 paasihteeri@vasemmisto-opiskelijat.fi

Vihtori Suominen
Varapuheenjohtaja
045-1296781, vihtori.suominen@helsinki.fi

Tiina.

 

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *