Kuvassa tyhjiä tuoleja luentosalissa sekä teksi: Pääsykokeiden digitalisaatio aiheuttaa yhdenvertaisuusongelman

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat: Pääsykokeiden digitalisaatio aiheuttaa yhdenvertaisuusongelman

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että valintakokeiden digitalisaatio toteutetaan saavutettavasti ja yhdenvertaisesti.

Tänään keskiviikkona 16.3. käynnistyi korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku, jossa on haettavissa yli 53 000 aloituspaikkaa. Keskiviikkona 30. maaliskuuta päättyvä yhteishaku koskee yli sataatuhatta hakijaa. 

Suurin osa opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla, jossa hakija saa pisteitä ylioppilas- tai ammatillisen tutkinnon arvosanoista. Monilla aloilla järjestetään kuitenkin myös valintakoe, joista osa järjestetään kokonaan digitaalisesti. Yhteisvalinta-aloista esimerkiksi kasvatustieteellisten ja lääketieteellisten alojen valintakokeet ovat tänä keväänä ensi kertaa digitaalisia. Monilla ammattikorkeakoulujen aloilla digitaalisia valintakokeita on järjestetty jo useamman vuoden ajan.

Tällä hetkellä käynnissä oleva opiskelijavalintojen kehittämishanke tähtää kaikkien valintakokeiden digitalisointiin vuoteen 2025 mennessä. Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat ovat huolissaan koulutuksen maksuttomuuden ja saavutettavuuden sekä koulutukseen hakeutumisen yhdenvertaisuuden toteutumisesta, mikäli korkeakoulut eivät jatkossa tarjoa mahdollisuutta lainata laitteistoa hakijoille, jotka eivät omista valintakokeisiin sopivia laitteita.

“Opiskelijavalintojen kehittämishankkeen ympärillä käytävässä keskustelussa oletetaan, että tietokone olisi perustarpeen kaltainen väline, jonka kaikki omistavat. Näin ei kuitenkaan ole. Korkeakouluun hakeminen tai pääseminen eivät saa jäädä tietokoneen omistamisesta kiinni”, Vasemmistonuorten 1. varapuheenjohtaja Jenni Suutari toteaa.

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että hakukohteet tarjoavat hakijoille mahdollisuuden lainata digitaalisiin valintakokeisiin sopivaa laitteistoa korkeakoulutuksen saavutettavuuden ja korkeakoulujen hakuprosessin yhdenvertaisuuden takaamiseksi. 

“Parhaassa tapauksessa digitalisaatio lisää hakijoiden yhdenvertaisuutta ja hakuprosessin saavutettavuutta, kun hakijan ei tarvitse matkustaa tai muuten varautua useampaan kokeeseen. Tätä vaikutusta ei kuitenkaan pidä ottaa annettuna, Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Selmi Holopainen summaa.

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativatkin, että valintakokeiden saavutettavuuden ja hakijoiden yhdenvertaisuuden eteen tehdään ahkerasti töitä. Uudistukset tulee toteuttaa hakijan etu edellä.

Lisätietoja: 

Jenni Suutari

Vasemmistonuorten 1. Varapuheenjohtaja

jenni@vasemmistonuoret.fi

Selmi Holopainen

Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja

puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *