Vasemmisto-opiskelijat: Korkeakouludemokratia vaarassa!

TIEDOTE

Vapaa julkaistavaksi 1.2.2016

 

Tampereella, Lappeenrannassa ja Lapissa ollaan yhdistämässä yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, jolloin korkeakoulujen hallintoa on organisoitava uudelleen. Yliopistot ovat nykyisin muutamia säätiöyliopistoja lukuunottamatta julkisoikeudellisia yhteisöjä ja ammattikorkeakoulut ovat pääosin osakeyhtiöitä. Julkisten ulostulojen mukaan fuusioiden tavoitteina on luoda korkeakoulukonserneja, joissa yksityisoikeudelliset säätiöyliopistot omistavat ammattikorkeakouluosakeyhtiöitä. Vasemmisto-opiskelijat ihmettelee, miksei uusien korkeakoulukonsernien oikeushenkilömuodosta olla käyty julkista keskustelua.

 

Korkeakoulujen yhdistäminen nostaa aiheellisen huolen korkeakouludemokratian toteutumisesta Suomessa, mikäli tämä kehitys johtaa korkeakoulujen yksityisoikeudellistamiseen. Julkisoikeudellisen yliopiston hallinnossa edellytetään professorien, yliopiston muun henkilöstön sekä opiskelijoiden edustusta kaikilla tasoilla. Vastaavaa edustusta ei edellytetä säätiöyliopistojen hallituksissa. Tämä korkeakouluyhteisön edustuksellisuus pyrittiin turvaamaan myös ammattikorkeakoulu-uudistuksen yhteydessä, vaikka lopullinen ratkaisu jäi tästä näkökulmasta heikommaksi kuin yliopistolaissa. Opiskelijaedustuksen saaminen korkeakoulujen hallintoon on yksi opiskelijaliikkeen merkittävimmistä saavutuksista.

 

Vasemmisto-opiskelijat vaatii, että yhdistettäviä korkeakouluja tullaan hallinnoimaan julkisoikeudellisesti. “Opiskelijoille ja korkeakoulujen henkilöstölle on taattava oikeus osallistua korkeakoulujen päätöksentekoon kaikilla tasoilla”, alleviivaa järjestön puheenjohtaja Pinja Laukkanen.

 

Lisätietoja:

Pinja Laukkanen
Puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat
Chairperson, Left Students of Finland
040 140 2229, puheenjohtaja(at)vasemmisto-opiskelijat.fi

 

Vasemmisto-opiskelijat on valtakunnallinen punavihreä opiskelijajärjestö, joka toimii tasa-arvoisen ja opiskelijalähtöisen koulutuspolitiikan puolesta. Toimintaamme voi tutustua seuraamalla meitä sosiaalisessa mediassa tai ottamalla osaa tapahtumiimme. Seuraava valtakunnallinen seminaari järjestetään 12.-13.3.2016 Jyväskylässä.

 

Facebook: https://www.facebook.com/vasemmistoopiskelijat/

 

****************

 

Left Students of Finland: Democracy Threatened in Finnish Higher Education!

 

The ongoing projects in Tampere, Lappeenranta and Lapland are aiming to bring the Finnish Universities and Universities of Applied Sciences (UAS) administratively closer together. In order to proceed with the unification processes all participating parties need to restructure their administration. Most of the Universities are currently independent corporations under public law while UAS’s are mainly structured as limited companies. According to public statements the aim of these projects is to create universities with foundations under private law that operate as majority shareholder in UAS companies. Left Students of Finland wonders why the has been little or no public discussion of the administrative structure of these new university groups.

 

Combining the Higher Education Institutions raises questions concerning the future of academic democracy in these new, possibly foundation-based, institutions. The current administration of universities working as an independent corporation under public law mandates that the staff members and students are both represented within the governing bodies of the University. However, this is not the case in universities that are operating as foundations under private law. Even the previous UAS reform took more steps to ensure that the staff members and students are well represented within the new legislation. This representation is a cornerstone of democratic participation in higher education institutions and one of the great accomplishments of the student movement.

 

Left Students of Finland demand that the administrative structure of these planned higher education institutions should operate under the public law to prevent any infringements of academic democracy. “The students and staff members need to have access and equal chance to participate in the decision making in every level of all higher education institutions.” Pinja Laukkanen, the Chairperson of Left Students of Finland, underlines.

 

Pinja Laukkanen
Puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat
Chairperson, Left Students of Finland
040 140 2229, puheenjohtaja(at)vasemmisto-opiskelijat.fi

 

Left Students of Finland is a national red-green student organisation working towards more equal and student-based education policy. Please follow us in social media or attend our regular events to find out more about us. Our next national seminar will be held 12.-13.3.2016 in Jyväskylä.

 

Facebook: https://www.facebook.com/vasemmistoopiskelijat/

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *