Vasemmisto-opiskelijoiden ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajat: Opintotuki ei ole työurapolitiikan väline

Vasemmisto-opiskelijoiden ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn puheenjohtajat vaativat Säätytalolle hallitusohjelman puolivälitarkasteluun kokoontuvilta ministereiltä malttia. Opintotukea on uudistettu viime vuosina useita kertoja ja viimeisimpien opintotuen tiukennusten voimaantulosta on aikaa vasta puolitoista vuotta, eikä niiden vaikutuksista opintoaikoihin ole vielä tietoa.

Kehysriihen lähestyessä hallituksen paineet saada aikaan rakenteellisia uudistuksia kasvavat. Työmarkkinajärjestöt eivät keskinäisen kinastelun vuoksi pystyneet tarjoamaan Kataisen pyytämiä keinoja työurien pidennykseen. Opintotukijärjestelmän mahdollinen tiukentaminen näyttäytyykin puheenjohtajien mielestä joidenkin hallituspuolueiden, eritoten Kokoomuksen ja Sosialidemokraattien, yrityksenä antaa itsestään aikaansaava kuva.

Uutisoinnissa esiin nousseissa malleissa opintotuen käyttöaika halutaan rajata viiteen tai kuuteen vuoteen. Käyttöajan rajaamisen hintana on opintonsa keskeyttävien kasvava määrä, kun kokemusta työelämästä hankkinut opiskelija ei voi turvautua enää opintotukeen palatessaan viimeistelemään tutkintoaan. Erilaisia ehdotuksia opintotuen muuttamisesta lainapainotteisemmaksi on myös esitetty.

– Yhteistä lainamalleille on lisääntyvä koulutuksen periytyvyys, mikä vaarantaa koulutusjärjestelmän tasa-arvon. Näiden kehnojen uudistusten sijaan opintotuen rakenne on säilytettävä ennallaan ja opiskelijoille jo hallitusohjelmassa luvatusta indeksiin sitomisesta on pidettävä kiinni, vaatii ViNOn puheenjohtaja Maria Ohisalo

– Työurien pidentämiseen on lukemattomia tehokkaampia keinoja kuin opiskelijan toimeentulon rajaaminen; esimerkkeinä mainittakoon vajaatyökykyisten parempi työllistäminen, erilaiset lyhennetyn työviikon mallit työuran loppupäässä ja työssä jaksamiseen panostaminen. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta on väärin, että työuria pyritään pidentämään vain alkupäästä, jyrähtää Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kettunen

– Tulevat päätökset kertovat, millä puolueilla on todellista uskoa siihen, että koulutus on yksi Suomen tärkeimmistä kilpailuvalteista. Samalla käyvät ilmi ne puolueet, jotka todella välittävät opiskelijoiden toimeentulosta, hyvinvoinnista ja opiskelumahdollisuuksista. Tähän mennessä opintorahamuotoista tukea ja positiivisia kannustimia nopeampaan valmistumiseen ovat julkisesti puolustaneet vain Vasemmisto ja Vihreät, huomauttaa ViNOn puheenjohtaja Veli-Matti Partanen

– On alhaista, että opintotukea käytetään koulutus- ja työmarkkinapolitiikan pelinappulana kun kyseessä on yhden kansanryhmän perustoimeentulon välttämätön väline. Opiskelijan muisti on pitkä ja tulevaisuuden rakentajat tuskin unohtavat näitä päätöksiä, varoittavat puheenjohtajat.

Antti Kettunen
puheenjohtaja
Vasemmisto-opiskelijat ry

Maria Ohisalo
puheenjohtaja
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry

Veli-Matti Partanen
puheenjohtaja
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *