Kannanotto: Transnuorille taattava turvallinen kasvuympäristö

Transsukupuoliset nuoret joutuvat kohtaamaan ennakkoluuloja ja syrjintää, mikä vaikeuttaa heidän kasvuaan ja johtaa jopa mielenterveysongelmiin. Vasemmisto-opiskelijat vaatii, että transnuorille taataan turvallinen kasvuympäristö. Oppilaitosten peruskoulusta korkeakouluihin on kannettava vastuunsa asiassa.

Vasemmisto-opiskelijat näkee, että tiedon lisääminen on avainasemassa transnuorten tilanteen parantamisessa. Kasvattajilla ja terveydenhoidon henkilökunnalla on oltava tietoa sukupuolen moninaisuudesta, jotta he osaavat tunnistaa ilmiön ja tukea nuorta. Lisäksi koulussa tulisi puhua avoimesti sukupuolen moninaisuudesta.

“Transsukupuolisuus on yhteiskunnassamme niin marginalisoitu ilmiö, ettei nuorella ole välttämättä edes nimeä sille, mitä kokee. Tämän lisäksi ongelmia tulee usein perheen, koulun ja jopa terveydenhoitohenkilökunnan kanssa. Vanhemmat eivät hyväksy, koulu on sokea eikä hoitohenkilökunta ota nuoren kokemusta vakavasti”, kuvailee Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Katri Immonen tilannetta.

Transnuoren tarpeet on huomioitava oppilaitosten arjessa; myös positiivisen erityiskohtelun on oltava mahdollista. Sukupuolitetut tilat tuottavat transnuorille hankaluuksia, koska kokemansa sukupuolen tiloihin meneminen ei usein ole edes mahdollista, ja juridisen sukupuolen tilat taas tuntuvat ahdistavilta. Transnuorten aseman helpottamiseksi oppilaitoksissa tulisi suosia sukupuolineutraaleja WC-tiloja. Lisäksi esimerkiksi liikunnan tunneilla transnuoret tulee huomioida.

Aikuisten on kunnioitettava nuoren itsemäärittelyä sukupuolensa ja seksuaalisuutensa suhteen – ja myös halua jättää ne määrittelemättä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhemmat ja opettajat suostuvat käyttämään nuoresta sen sukupuolen nimeä, jota hän tahtoo käytettävän. Nuorella täytyy myös olla oikeus määrätä omasta kehostaan.

“Ei ole mitään syytä, miksei sukupuolenkorjaushoitoja voitaisi aloittaa ennen täysi-ikäisyyttä. On kohtuutonta, että nuoren täytyy odottaa elämää omana itsenään pahimmassa tapauksessa vuosien ajan. Lainsäädännöllistä estettä hoitojen varhaisemmalle aloittamiselle ei ole”, sanoo Immonen.

Vasemmisto-opiskelijat näkee, että sukupuolen muuttamista säätelevä laki tulee uudistaa, koska transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät sen puitteissa toteudu niin kauan kuin sukupuolen korjaamisen ehtona on lisääntymiskyvyttömyys. Vasemmisto-opiskelijat näkee myös, ettei juridisen sukupuolen korjaamisen tulisi edellyttää lääketieteellisiä hoitoja.

Vasemmisto-opiskelijat ry
Puheenjohtaja
Katri Immonen

Lisätietoja:
Katri Immonen
meri.immonen(at)helsinki.fi
puh. 040 7479436

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *