Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien tulee kasvaa, ei heikentyä!

Uudessa opetushallituksen kokoonpanossa toisen asteen opiskelijajärjestöt jakavat yhden paikan, vaikka aiemmin amiksilla ja lukiolaisilla on ollut oma edustus.

Ymmärrämme perusteluita päätöksen takana, mutta suunta on huolestuttava. Näin varsinkin tilanteessa, jossa hallitusohjelma painottaa nuorten osallisuuden lisäämistä.

”Hallitukselta, joka tavoittelee koulutuksen kunnianpalautusta, nuorten osallisuuden lisäämistä ja haluaa olla edellistä parempi opiskelijoille, sopii odottaa enemmän. Toivomme vahvasti, että opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet paranevat tällä hallituskaudella heikkenemisen sijaan. Nyt suunta on väärä”, jyrähtää puheenjohtaja Lauri Linna.

”Kun jatkossa tehdään nimityksiä, toivomme opiskelijoita ja muita heikommassa asemassa olevia ihmisiä edustavien tahojen edustuksen ja vallan kasvavan. Se on koko yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion kehityksen etu.”

Opiskelijat ovat moninainen joukko ja tämä tulisi tunnistaa päätöksenteossa.

”Kaikki ymmärtävät miksi STTK ja SAK ovat edustettuina omina järjestöinään. Lukiolaisten ja amisten järjestöt edustavat erilaisia opiskelijoita ja eroavat mielipiteiltään. Palveleeko ketään heidän niputtamisensa yhteen?”, kysyy hallituksen jäsen Mari Ikonen.

Lisätietoja:

Lauri Linna
puh. 0400 403 506
puheenjohtaja(at)vasemmisto-opiskelijat.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *