Korkeakouludemokratian korjaaminen hallitusohjelmaan!

Vasemmisto-opiskelijat vaatii, että korkeakouludemokratian lisäämisen on oltava hallitusohjelmassa. Vasemmisto-opiskelijoiden mukaan monijäsenisten hallintoelinten valtaa on lisättävä, rahoituksen on tuettava autonomiaa ja opiskelijoiden sekä henkilöstön asemaa on vahvistettava.

“Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että vasemmiston vastauksissa hallitustunnustelijan kysymyksiin on erikseen mainittu korkeakoulujen sisäisen demokratian vahvistaminen”, sanoo puheenjohtaja Lauri Linna. Myös muut puolueet kuten vihreät ja SDP ovat puhuneet kuluneina vuosina yliopistodemokratian parantamisen puolesta.

Vasemmisto-opiskelijat vaatii, että erityisesti punavihreiden puolueiden ollessa hallituksessa tulisi korkeakouludemokratian vahvistamisen olla osana hallitusohjelmaa.

Korkeakouludemokratian vahvistaminen on edellytys tieteelliselle vapaudelle. Korkeakoulujen itsehallintoa on viime vuosina heikennetty niin lainsäädännöllisesti kuin korkeakouluja entistä vahvemmin ohjaavalla rahoitusmallilla. Suunnan tulisi olla päinvastainen.

“Uusi Tampereen yliopisto on ollut varoittava esimerkki siitä mitä tapahtuu kun laissa on vahvasti tulkinnanvaraisia pykäliä. Tällöin yhteiset pelisäännöt eivät ole selvät, jolloin korkeakouludemokratian toteutuminen vaarantuu. Korkeakouludemokratian on toteuduttava niin julkisoikeudellisissa- kuin säätiöyliopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa”, kertoo Vasemmisto-opiskelijoiden hallituksen jäsen ja Tampereen yliopiston konsistorin opiskelijajäsen Ilona Taubert.

“Aikoinaan yliopistoihin vaadittiin yliopistoyhteisön jäsenille yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Ja se kaatui vain viivitystaisteluun eduskunnassa”, hallituksen jäsen Tiina Turunen taustoittaa. “Vaatimus opiskelijoiden ja henkilökunnan edustuksellisuuden huomioimisesta on tähän nähden maltillinen.”

Vaadimme:

  • Yliopistojen demokratiaa on vahvistettava lisäämällä monijäsenisten hallintoelinten valtaa
  • Kaikissa yliopistoissa tulee yliopiston sisäisillä ryhmillä olla enemmistö yliopiston hallituksessa, mukaan lukien säätiöyliopistoissa
  • Yliopistojen rahoitusmallia on muokattava perusrahoitusta korostavaksi
  • Ammattikorkeakoulujen demokratiaa on parannettava lisäämällä opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajien määrää korkeakoulun hallituksessa ja muissa toimielimissä

Lisätietoja:

Lauri Linna
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
puheenjohtaja[at]vasemmisto-opiskelijat.fi
puh. 0400 403 506

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *