VASEMMISTO-OPISKELIJAT ETSII PÄÄSIHTEERIÄ!

TYÖPAIKKAILMOITUS
VASEMMISTO-OPISKELIJAT ETSII PÄÄSIHTEERIÄ!

Vasemmisto-opiskelijat on vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen punavihreä opiskelijajärjestö. Toimimme tasa-arvoisen ja opiskelijalähtöisen koulutuspolitiikan puolesta. Toimintaamme ohjaavat vasemmistolaiset, feministiset ja ekologiset arvot.  Etsimme luovaa multitaskaajaa hoitamaan yhdistyksen hallinnon ja tukemaan hallituksen työskentelyä.

Pääsihteerin tärkein tehtävä on vastata yhdistyksen taloudesta ja yleisestä hallinnosta. Toimenkuvaan kuuluvat yhdistyksen päätöksentekoon, rahaliikenteen hoitamiseen, seminaarien ja koulutusten järjestämiseen, viestintään sekä sidosryhmätoimintaan liittyvät asiat. Viikon aikana saatat esimerkiksi kirjoittaa lausunnon translaista, raportoida valtionavustusten käytöstä, järjestää seminaaria ja osallistua seminaariin eläkejärjestelmän uudistuksesta.

Pääsihteeriltä edellytämme punavihreää arvomaailmaa, suomalaisen korkeakoulutujärjestelmän tuntemusta, Vasemmisto-opiskelijoiden ja opiskelijaliikkeen lähihistorian sekä nykytilanteen tuntemusta. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn että hyviä ryhmätyötaitoja. Erinomainen suomen ja englannin kielten taito on tarpeen.

Työn pääasiallinen suorittamispaikka on Helsinki ja työaika on (myöhemmin tarkemmin sovittava) 15-18 tuntia viikossa. Osa työstä tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin sekä edellyttää matkustamista. Tarjoamme mahdollisuutta myös osa-aikaiseen etätyöhön. Työsuhde on määräaikainen – työ alkaa 1.1.2015 ja päättyy 31.3.2017.

Pääsihteerin palkka on 1007,40 – 1208,88 euroa/kk tuntimäärästä riippuen. Lisäksi työsuhteen etuihin kuuluu lounas- ja matkapuhelinetu sekä työsuhdematkalippu. Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo tulee toimittaa yhtenä .rtf- tai .pdf-tiedostona viimeistään 5.11.2014 osoitteeseen paasihteeri@vasemmisto-opiskelijat.fi. Hakemusviesti on otsikoitava PÄÄSIHTEERIHAKEMUS. Työhaastattelut järjestetään 14.-16.11, ja valinta tehdään heti haastattelujen jälkeen. Uuden pääsihteerin toivotaan osallistuvan Turussa järjestettävään Vasemmisto-opiskelijoiden liittokokoukseen 29. marraskuuta.

Lisätietoja:  Työnkuvasta ja rekrytoinnin käytännön asioista pääsihteeri Jussi Nuortimo, 0505247562, paasihteeri@vasemmisto-opiskelijat.fi. Rekrytointiprosessista varapuheenjohtaja Vihtori Suominen, 0451296781, vihtori.suominen@helsinki.fi.

 

 

Share this...
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *